Hoitotauko

Kuin ihmeen tavoin oon selvinnyt tästäkin hoitotauosta ilman mitään sen kummempia ongelmatilanteita. Tokihan vaikeita ajatuksia on päivittäin ja arki niiden kanssa painiskellessa on raskasta. Kuitenkin, mua kannattelee ajatus siitä, että ei tarvitse jaksaa yksin kauaa. Enää en taistele vain itseni takia.

Muistutan itseäni päivittäin siitä, että en voi saada apua, jos nyt kuolen. Jos kuolen, en enää koskaan palaa takaisin. Sitten ei ole enää mahdollista korjata sitä, mikä on rikki. Koskaan ei ole liian myöhäistä korjata sitä, mikä on joskus mennyt rikki. Mutta se vaatii sen, että on elossa ja jaksaa taistella. Vaikka se olisi kuinka vaikeaa tahansa. Helppoa sen ei kuulu ollakaan. Tosiaan, ei toipumista syömishäiriöstä turhaan kutsuta taisteluksi. Sillä sitä se todella on. Rumaa taistelua.

Ajatuksia on. Mutta mä en anna periksi.
En anna periksi tälle sairaudelle.