Arkihulinat

Kotiinpaluu osoittautuikin sitten lopulta raskaammaksi kuin mitä osasin edes odottaa. Oon ollut väsynyt, masentunut ja ahdistunut. Vaikeita ajatuksia on koko ajan ja niiden kanssa selviäminen tuntuu haastavalta, välillä suorastaan mahdottomuudelta. Syömishäiriö puhuu.

Hoitotauko päättyi ja eilen olivat viimeiset sopimusneuvottelut DKT-ryhmää koskien. Sain paikan ja ensi kerralla kirjoitetaankin sitten jo hoitosopimusta. Oon hyvin innoissani, samaan aikaan pelottaa kuitenkin enemmän kuin mitä osaan tähän edes sanoittaa. Pelkään olevani liian heikko. Tai että en sopeudukaan osaksi muuta ryhmää. Varmaan ihan luonnollisia pelkoja, jos otetaan huomioon esimerkiksi se, millaisista taustoista tulen. Olisihan se kuitenkin mukavaa, jos voisi elää edes päivän ilman, että koko ajan murehtii turhia ja pyörittelee pahimpia mahdollisia katastrofiajatuksia päässään.

Noin niin kuin muuten hoitokuviot psyk.polin puolella ovat aivan sekaisin. Viime vuoden loppupuolella päättyi hoitosuhde edellisen omahoitajan kanssa. Samalla päätin ruveta viemään eteenpäin myös lääkärinvaihdosprosessia. Päätös ei ollut mulle mitenkään helppo, vaikka olenkin jo vuosien ajan joutunut vääntämään samaisen lääkärin kanssa ties mistä pikkuasioista. Ihmisoikeuksista lähtien. Yritin omalta osaltani kaikkeni, että hoitosuhde oltaisiin saatu toimimaan. En vaan enää pystynyt jäämään hoitosuhteeseen, jossa mua, mun tunteita tai näkemyksiä ei arvostettu yhtään. Asetin itseni lukuisia kertoja hengenvaaraan, enkä enää halua toimia niin.

Toivon, niin toivon, että tuosta DKT-ryhmästä olisi apua. Oon väsynyt olemaan väsynyt. Olo on ollut niin huono, että pelkään löytäväni itseni osastolta hetkenä minä hyvänsä, jos ei joku pian nappaa kiinni musta ja estä vajoamasta takaisin pimeyteen.